Televisiokanavalla esitettiin ohjelma Alaskan kolmiosta. Tämä mystiseksi luonnehdittu alue on syrjäinen kolkka, jonka keskellä sijaitsee Anchoragen kaupunki. Erämaahan on viimeisen 50 vuoden aikana kadonnut yli 20 000 ihmistä. Veikko Latvalan mukaan siellä ole mitään mystisyyttä. Hän selvittää syyt alueen ilmiöille.
Televisio-ohjelmassa Ellen-niminen alaskalaisnainen kertoi kummallisista valoista, jotka kaukaa nähtynä muistuttivat auton etuvaloja. Nuo oranssit valot olivat tulleet lähemmäksi, mutta ohittaessaan naisen ei autoa ollut, vaan pelkät lentävät valot. Samoja ”aavevaloja” on nähty alueella muulloinkin.
Ohjelman omituisin tieto liittyi kummallisiin pasuunan törähdystä tai sumutorvea muistuttaviin mataliin ääniin, jotka voivat kestää jopa 10 minuuttia tai joskus pidempään. Tutkijat ovat koettaneet selittää ääni-ilmiötä tuloksetta. Samoja törähdyksiä käytetään scifi-avaruuselokuvissa kauhun tunteiden luomiseen. Oudoista äänistä on tehty myös YouTube-video.
– Noissa äänissä ei ole mitään mystiikkaa tai pelättävää, Veikko Latvala sanoo rauhallisesti. Kysymys on avaruuden ilmiöstä ja tämä on todellisuutta. Ääni syntyy, kun aurinkomyrsky pääsee virtaamaan pystysuoraan ilmakehään ääntä nopeammin ja rikkoo äänivallin, mistä ääni syntyy. Tämä ääni on kuultu alueella useaan kertaan viimeisen 4-5 vuoden aikana. Kyse ei ole magnetismista. Syynä on siis aurinkomyrskyn purkautumisesta pystysuoraan ilmakehämme läpi, ja ääni kestää niin kauan kuin tuo auringonpurkaus ilmakehän läpäistessään kestää. Ja syy, miksi näitä tapahtuu Alaskassa, johtuu siitä, että siellä ilmakehä on paljon ohuempi. Aurinko on niin kuuma, että avaruusmyrskyt rikkovat kaiken, Latvala perustelee.
Veikko Latvala antaa selvityksen myös Alaskan kolmion alueelle kummallisesti kadonneisiin ihmisiin.
– Mitä noihin kadonneisiin ihmisiin tulee, kyse on heidän hengittämistään myrkyllisistä kaasuista alueella. Tuo kaasu on tavanomaista kaasua paljon myrkyllisempää. Sitä hengittävä ajautuu sekavuuteen eivätkä aivot toimi normaalisti. Henkilö vajoaa itsetuhoisuuteen ja sitä kautta kuolemaan.
– Ja mihin nämä ihmiset ovat kadonneet? aloittaa Latvala tyypillisesti kysymyksellä ja vastaus tulee heti perään: He ovat kävelleet umpimähkään, jotkut pudonneet soihin, osan syöneet pedot ja linnut, eli erämaa on heidät niellyt. Mitään mystistä ei ole tapahtunut.
– Ja mitä ne selittämättömät aavevalot ovat? Ne ovat meille ihmisille tuntemattomia ufoja eli maapalloa tutkivia tutka-aluksia. Suomenkin yläpuolella on useita ufolaivueita tarkkailemassa näkymättömissä, mutta meidän ihmisten tutkilla ei niitä kyetä havaitsemaan. Aika-ajoin ufoja havaitaan maanpinnan läheisyydessä ja tunnistetaan outoina valoina, Veikko Latvala toteaa ja lupaa selvittää muitakin avaruuden ilmiöitä ja kertoa niistä lisää, jos kysytään.
Artikkeli on julkaistu aiemmin sivustolla Textor.fi
